1991 aasta augustikuu sündmustele eelnesid nii ühiskonnas kui küllap iga toona elanud inimese elus suured muudatused. 

1991 aasta augustis,  avanes Kuressaare koguduse inimestel võimalus külastada esmakordselt Soome sõpruskogudust Ulvilas. Mõistetavalt oli kõigil senises koguduse töös osalenud väärikatel liikmetel enne reisi suur ärevus, kuna enamikule oli see elu esimene välisreis.

Omaaegse ”Ikarus” bussiga ettevõetud reisi tegi eriliseks asjaolu, et lahkusime veel nõukogude Eestist, Moskva augustiputši päevi veetsime Soomes uute sõprade hoole all, ja tagasi naasime juba iseseisvasse Eestisse. Võõrsil ärevusega televiisorist nähtud soomusmasinad ja suletud piirid panid mõtlema võimalusest jääda ka vabasse maailma, kuid vabast riigist ja uute sõprade toetusest lähtuv tänutunne andis meile võimaluse naasta kodumaale, et alustada siin kiriku ja ühiskonna ülesehitamise tööga.

Nendel ärevatel päevadel kinnitas ja julgustas meid toonane Ulvila koguduse abiõpetaja Terho Hämeenkorpi, kes pidanuks sellel nädala külastama Saaremaad ja jutlustama aastapäeva jumalateenistusel kirikus. Inimen plaanib aga Jumal juhib! Täna peab Terho viibima igapäevaselt oma halveneva tervisega abikaasa kõrval. Ometi soovib, alati  Eesti elu tähtpäevadele kaasa elav vaimulik, tervitada kõiki Saarlasi, saates oma aastapäeva kõne kõigi lugejateni. Avaldame selle allolevalt esmalt eestikeelse tõlkena ja seejärel originaalis.

Terho Hämeenkorpi

5. Moos. 4:32–35

32 Küsi ometi endistelt aegadelt, mis on olnud enne sind, alates päevast, mil Jumal lõi maa peale inimese, ja küsi taeva äärest ääreni, kas on kunagi sündinud niisugust suurt asja või kas on iganes kuuldud sellesarnast?
33 Kas on ükski rahvas kuulnud Jumala häält rääkivat tule keskelt, nõnda nagu sina oled kuulnud, ja siiski jäänud elama?
34 Või kas on mõni jumal üritanud tulla võtma enesele ühte rahvast teise rahva keskelt katsumiste, tunnustähtede ja imetegudega, sõja ja vägeva käe ja väljasirutatud käsivarre abil, ja suurte hirmutuste abil, nõnda nagu Issand, teie Jumal, tegi teiega Egiptuses sinu silma ees?
35 Sina ise oled seda näinud, et sa teaksid, et Issand on Jumal; ei ole ühtegi teist peale tema!

Rahvuslikke tähtpäevi on ka kirikus tähistatud nüüdseks kolm aastakümmet, kus Vabariigi aastapäevadega seotud päevateema on kaunilt kokku võetud lausesse ”Tänu isamaa eest!”  Sellel nädalal saame tähistada Eesti iseseisvuse taastamise 30. aastapäeva.

Viimane sajand on toonud pea kõigi Euroopa rahvaste ajalukku palju torme, kus Eesti ei ole olnud mingi erand. Vastupidi, seal kus läänepoolsed naabrid on saanud elada ja areneda rahus, on suure idanaabri mõju all olevad riigid olnud paratamatult mõjutatud selle sise- kui välismõjudest, on Eesti väikese maana pidanud, vaatamata hetkeolukordadele, hoidma ja kaitsma oma rahva jaoks olulisimat.

Viimase sajandi jooksul toimunu põhjal võib Eestile avaldada tunnustust. ”Kui oled kord vasara ja alasi vahel, ei ole aega mõelda muust kui ellujäämisest”!

Mäletan, kuidas juba algkooli päevil viiekümnendatel aastatel sain headelt õpetajatelt  õiget õpetust nii Eesti kui Läti ja Leedu ajaloost. Alates sellest ajast on Eesti maa ja rahvas olnud mulle südamelähedased. Aga selle ”Suure ja Võimsa” vari oli ka Soome üle sedavõrd tugev, et selle mõju hajumine Baltimaade kohalt, tundus toona võimatuna.

Kindlasti olid kannatuse aastakümned Eestis veelgi kibedamad. Nõukogude perioodi raskematel aastatel oli olemas võimalus Eesti rahva füüsiliseks hävimiseks või ka hiljem omal maal vähemusse jäämiseks. Seda suurem on põhjust olla rõõmus ja tänulik, et saame pidupäeval tõdeda piibli sõnadega:  ”Issanda käest on see tulnud, see on imeasi meie silmis. See on päev, mille Issand on teinud: ilutsegem ja rõõmutsegem temast!” (Ps 118: 23 – 24).

Mäletan 30 aasta taguseid sündmusi, nagu see oleks olnud eile. Samal ajal viibis Helsingis külaskäigul Lennart Meri ja Rootsis toimunud konverentsil naasis läbi Helsingi Edgar Savisaar. Lepiti kokku, kes moodustavad Eesti pagulasvalitsuse juhul kui Moskvas peaks Janajevi ( Gennadi Ivanovitš Janajev oli Nõukogude Liidu poliitik, asepresident 1990–1991, üks augustiputši juhte) algatatud võimu ülevõtmise katse õnnestuma. Sellest rääkisid toona inimesed omavahel.  

Meil Ulvilas (Kuressaare sõpruskogudus) valitses toona sarnane olukord. Kuressaare kogudusest saime endale külalised riigist mis vähemalt formaalselt kuulus veel Nõukogude liidu koosseisu.

Putši puhkedes kavandasime, et kui külalised ei peaks pääsema enam tagasi Eestisse, majutame teid määramatuks ajaks endi juurde, aga mitte pagulastena, vaid kallite vendade- ja õdedena.

Kergendus ja rõõm oli meil kõigil suur, kui Eesti kuulutas end taas iseseivaks ja te saite naasta ärevete päevade möödudes vabale kodumaale.

Meie, tavalised soomlased kogesime siis ja kogeme täna, et oleme teiega nö. samas paadis. Te olete meile sedavõrd lähedased, et kui me läheme Tallinna või mujale Eestisse, nagu näiteks Saaremaale, ei räägi me välismaale reisimisest. See on lihtsalt külaskäik naabrite juures. Selline on nii tavalise maamehe seisukohalt.

On märkimisväärne, et meie kirikute ja koguduste vaheline usus osadus ja sõpruskoguduste vaheline koostöö, on loonud aluse ka inimeste vahelisteks isiklikeks suheteks pea igasse kogudusse. Nii on olnud vastastikkused külastused nagu külastaks teineteise kodu. Omal ajal kaalusin ka ise võimalust kolida elama püsivalt Saaremaale! See jäi mitmel põhjusel siiski vaid plaaniks. ”Inimene mõtleb – Jumal juhib”.

Head kogudusliikmed!

Tänase päeva piiblitekst on otseselt kohandatav nii Eesti kui Soome oludele. Kuigi meie maade ajaloos esineb erinevaid perioode, on sarnasused võrreldamatult suuremad. Mõelgem: Kas on kunagi sündinud niisugust suurt asja või kas on iganes kuuldud sellesarnast? Kas on ükski rahvas kuulnud Jumala häält rääkivat tule keskelt, nõnda nagu sina oled kuulnud, ja siiski jäänud elama? Või järgnev kirjakoht: Või kas on mõni jumal üritanud tulla võtma enesele ühte rahvast teise rahva keskelt katsumiste, tunnustähtede ja imetegudega, sõja ja vägeva käe ja väljasirutatud käsivarre abil, ja suurte hirmutuste abil, nõnda nagu Issand, teie Jumal, tegi teiega Egiptuses sinu silma ees?

Lugesin hiljuti Ameerika Ühendriikide ajakirjaniku Gordon F. Sandersin raamatut “What free men can do”! (Mida vabad mehed võivad teha!”). Seda lugedes sai selgeks paljude jaoks lausa uskumatu saavutus, mida vabad mehed ja naised nii teil kui meil, võivad teha kaitsmaks ”kõike seda mis on meile kallis ja püha.” Tegelikult ei vaja me ühtki välist nõuandjat, ütlemaks meile, et saame käia ”püstipäi ja julgelt” enne kui seda usume! Me ei pea otsima esmalt teiste heakskiitu, vaid hinnates elutervelt oma senist ajalugu, vaadata julgusega tulevate väljakutsete suunas.

Isamaa armastus on viimselt hea tegemine sellele, kes armastab. See on elulaad, aususe, teenimisvalmiduse ja töö austamine ning oma ülesannete korralikult tegemise asetamine ettepoole kildkondlikest huvidest ja egoistlikest soovidest

Eesti rahva ühises kodus teenite üksteist parimal moel, pidades aus sees traditsioonidest tulenevat tervet enesehinnangut, tõrjudes otsustavalt heaolu ühikonnale omaseid väärnähteid.

President Kennedy külastas kord Cape Canaverali õhujõudude baasi kõrval asuvat kosmosekeskust, tutvumaks kuulennuks tehtavaid ettevalmistusi. Ladude territooriumil nägi ta ühte töömeest koristamast hoone põrandat.

Kennedy küsis mehelt: “Mida sina siin teed”? Mees vastas: “Härra president, olen ette valmistamas raketti esimeseks kuu missiooniks”!  

See on hea näide kokkukuuluvusest ja ühe söe lõkkele puhumise tähendusest.

Armsad sõbrad Kristuses!

Midagi sarnast vajame ka meie oma argipäeva, et meie isekad pürgimused ei välistaks ühiselt oluliste eesmärkide saavutamist. Nii nagu meie usk katsutakse läbi argipäevas, pannakse proovile ka meie usk iseolemisse ja isamaa armastusse. Selle tugevdamises saame me kõik olla kaasatud, seniks kuni meile on antud selleks elupäevi.

Üks koolitüdruk pidas 10 aastaselt iseseisvuspühal aastal 1992 kõne, millest laenan järgmise lõigu:

”Minu jaoks on oluline olla iseseisva riigi kodanik. Alati, kui läheneb iseseisvuspäev, mõtlen oma kaunile maale. Mõtlen, et on tore, kui saame tähistada oma maa iseseisvust ja vaadata oma ilusat rahvuslippu. Iseseisvus on oluline riigile aga ka minule. Räägin oma emakeelt. Meil on oma keel, oma raha, oma lipp ja ennekõike oma maa. Ma mõtlen sageli oma maa kaunile loodusele, mis on minu arvates nagu üks muinasjutumaa”.

See tüdruk oli minu enda tütar Tekla. On tähelepanuväärne, et tema sõnad sobivad nii Eesti kui Soome puhul! Nendes sõnades peegeldub küll koolitüdruku idealism, aga selles on ka palju tõde ja olulist: iseseisvuse sümbolid, loodus, rahu ja igapäevanen turvaline elu.

Jumal õnnistagu teid ühiselt ja igaühte isiklikult, ning varjaku meie vaba isamaad nüüd ja alati!

Raamatun teksti: 5. Moos. 4:32–35

Mooses sanoi:
    ”Katsokaa menneisyyteen, ajatelkaa aikoja, jotka ovat olleet kauan ennen teitä, aina siitä saakka, jolloin Jumala loi ihmisen maan päälle. Onko missään taivaan alla tapahtunut mitään näin suurta, onko mitään tällaista ennen kuultu? Onko mikään muu kansa teidän laillanne kuullut Jumalan puhuvan tulen keskeltä? Ja silti te olette jääneet eloon! Tai onko millään jumalalla ollut rohkeutta tulla ottamaan kokonainen kansa omakseen toisen kansan keskuudesta, kuten Herra, teidän Jumalanne, on tehnyt? Te saitte omin silmin nähdä, kuinka hän kuritti egyptiläisiä, teki ihmeitä ja tunnustekoja, soti heitä vastaan ja vei teidät kohotetun kätensä ja pelottavien mainetekojensa voimalla pois Egyptistä.
    Tämän kaiken te saitte nähdä todistukseksi siitä, että Herra on Jumala ja ettei hänen lisäkseen ole ketään toista.”

Hyvä juhlakansa !
Tämä kansallinen juhlapäivä on jo vuosikymmeniä ollut myös kirkollinen juhlapäivä, jonka aiheena on yksinkertaisen kauniisti “Kiitos isänmaasta”! Tänään vietämme rakkaan isänmaanne itsenäisyyden palauttamisen 30 -vuotissyntymäpäivää.

Viime vuosisadan vaiheet ovat lähes kaikkien Euroopan kansojen osalta olleet kovin myrskyisät, eikä Viro tee tässä poikkeusta. Päinvastoin, siinä missä naapurit lännessä ovat saaneet olla rauhan tilassa vuosikymmeniä ja itäinen naapuri on kouristellut sisäisissä ja ulkonaisissa järistyksissään, on Viro pienenä maana joutunut aina kulloistenkin suhdanteiden mukaan varjelemaan ja puolustamaan kansallista ydintään. Kuluneen vuosisadan aikaisesta selviytymisestä voi maallenne ilman muuta antaa kiitettävän arvosanan. “Kun on vasaran ja alasimen välissä, ei ajattele muuta kuin omaa selviytymistään”!

Muistan, kuinka jo kansakoulussa 50-luvulla sain hyviltä opettajiltani oikeata opetusta niin Viron kuin Baltiankin historiasta. Siitä lähtien Viron maa ja kansa ovat olleet sydäntäni lähellä. Mutta sen “Suuren ja Mahtavan” varjo oli meillä Suomessakin niin tukahduttava, että tuntui mahdottomalta saada se poistumaan Baltian maiden yltä. Teillä tietysti Virossa kärsimysten vuosikymmenet olivat vielä katkerampia. Jopa suoranainen Viron kansan fyysinen tuhoutuminen oli uhkana pahimpaan neuvostoaikaan.

Sitä suurempi on ilo ja kiitos, kun nyt voimme tänä juhlapäivänä todeta Raamatun sanoin: “Herralta tämä on tullut ja on ihmeellistä meidän silmissämme. Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä” (Psalmi 118: 23 – 24).

Hyvät kirkkovieraat !

Muistan kuin eilisen päivän ne jännittävät päivät 30 vuotta sitten. Helsingissä olivat “sattumalta” silloin käymässä Lennart Meri ja Edgar Savisaar – sitä varten, että he muodostavat Viron pakolaishallituksen, jos Janajevin juntta onnistuu kapinassaan. Näin olen kuullut kerrottavan.

Meillä Ulvilassa oli silloin vähän vastaava tilanne. Kuinka moni teistä oli tuolloin matkalla mukana Ulvilassa? Käsi pystyyn!

Nimittäin te tulitte meille vielä Neuvostoliittoon muodollisesti kuuluvina. Kapinan alkaessa me ulvilalaiset suunnittelimme, että jos ette pääsekään palaamaan Viroon takaisin, niin majoitamme teidät määräämättömäksi ajaksi luoksemme pakolaisina – ei vaan rakkaina veljinä ja sisarina !

Helpotus, ilo ja riemu oli suuri meillä kaikilla, kun Viro julisti itsenäisyytensä palautetuksi ja saatoitte palata vapaaseen kotimaahanne!!!

Me tavalliset suomalaiset koimme ja koemme todellakin, että olemme “samassa veneessä”. Te olette meille niin läheisiä, että emme esim. lähde ulkomaille, kun menemme Tallinnaan tai muuallekin viroon, myös Saarenmaalle. Menemme silloin vain naapurissa käymään; niin yksinkertaista se on. Puhun nimenomaan tavallisen maanmieheni asenteista.

Mikä suuriarvoisinta: Kirkkojemme ja seurakuntiemme välinen uskonyhteys ja ystävyysseurakuntatoiminta ovat luoneet henkilökohtaisia ystävyyssuhteita lähes jokaiseen seurakuntaan. Niinpä tänne Kuressaareen tuleminen on kuin toiseen kotiini tulisin. Takavuosina ajattelin monesti jopa voivani muuttaakin pysyvästi Saarenmaalle! Tämä ajatus ei kuitenkaan toteutunut – monestakin syystä. “Ihminen päättää – Jumala säätää”

Hyvät seurakuntalaiset !

Päivän raamatunteksti on melkeinpä kirjaimellisesti sovitettavissa niin Viroon kuin Suomeenkin. Vaikka historian vaiheissa on eroja, niin yhtäläisyydet ovat verrattomasti isompia. Ajatelkaapa:” Onko missään taivaan alla tapahtunut mitään näin suurta, onko mitään tällaista ennen kuultu? Ja silti te olette jääneet eloon! Tai onko millään jumalalla ollut rohkeutta tulla ottamaan kokonainen kansa omakseen toisen kansan keskuudesta, kuten Herra, teidän Jumalanne, on tehnyt”? Tai tämä kohta: “ Te saitte omin silmin nähdä, kuinka hän kuritti egyptiläisiä, teki ihmeitä ja tunnustekoja, soti heitä vastaan ja vei teidät kohotetun kätensä ja pelottavien mainetekojensa voimalla pois Egyptistä”.

Luin äskettäin amerikkalaisen lehtimiehen Gordon F. Sandersin kirjan “What free men can do”! (Mitä vapaat miehet voivatkaan tehdä”). Sitä lukiessa tuli elävästi esille se useimmille täysin uskomaton saavutus, minkä vapaat miehet ja naiset niin teillä kuin meilläkin tekivät puolustaessaan “kaikkea sitä, mikä meille on kallista ja pyhää”.

Emme todellakaan tarvitse ketään ulkopuolista kertomaan, että voimme kulkea “pystyssä päin ja reilusti” ennen kuin sen uskomme! Ei tarvitse hakea muilta ensin hyväksyntää vaan sen sijaan terveellä itsetunnolla, oman historian perustuksella seisten käydä kohtaamaan tulevia haasteita.

Isänmaanrakkaus on viime kädessä hyvän tekemistä sille, jota rakastaa. Isänmaanrakkaus on elämäntapa, se on rehellisyyden, palvelualttiuden ja työn kunnioittamisen ja tehtävien kunnolla hoitamisen asettamista itsekkäiden avainryhmien kohtuuttomien vaatimusten edelle. Viron kansan yhteisessä kodissa palvelette toisianne parhaiten pitämällä arvossa perinteistä nousevaa tervettä itsetuntoa ja torjumalla päättäväisesti esille tunkeutuvaa kaikenlaista joutavaa tyhjänpäiväisyyttä.

Presidentti Kennedy vieraili kerran Cape Canaveralin avaruuskeskuksessa tutustumassa kuulentoon valmistautuvaan tukikohtaan. Varastoalueella hän näki erään työmiehen lakaisemassa roskia lattialta. Kennedy kysyi häneltä: “Mitä Sinä täällä teet”? Mies vastasi: “Olen lähettämässä kuurakettia avaruuteen, herra presidentti”!

Siinäpä oivallinen esimerkki yhteenkuuluvaisuudesta, yhteen hiileen puhaltamisen merkityksestä!

Rakkaat ystävät Kristuksessa !

Jotain tällaista mekin tarvitsemme omaan arkeemme, jotta se ei hukkuisi itsekkäiden pyrkimysten ulosmittaushenkeen. Arjessa usko punnitaan, niin myös usko itsenäisyyteen ja isänmaanrakkauteen. Sen vahvistamisessa me kaikki voimme olla mukana, niin kauan kuin elämänpäiviä meille on suotu.

Eräs koulutyttö piti 10-vuotiaana koulunsa itsenäisyysjuhlissa v. 1992 puheen, josta lainaan seuraavan kappaleen: “Minusta on hienoa olla itsenäisen valtion asukas. Aina kun itsenäisyyspäivä lähestyy, ajattelen omaa ihanaa maatani. Mietin, että on hienoa, kun voimme juhlia oman maamme itsenäisyyttä ja katsoa kaunista, omaa lippuamme. Itsenäisyys on valtiolle tärkeää, ja samoin minulle. Puhun omaa kieltäni. Meillä on oma kieli, oma raha, oma lippu ja ennen kaikkea oma maa. Minä ajattelen usein maamme kaunista luontoa, joka on mielestäni kuin satumaa”.

Tämä tyttö oli minun Tekla-tyttäreni! Huomaatte, että hänen sanansa sopivat niin Viroon kuin Suomeenkin ! Näistä sanoista kuvastuu tietysti koulutytön idealismi, mutta paljon niissä on kuitenkin totta ja tärkeää; itsenäisyyden symbolit, luonto, rauha ja tavallinen, turvallinen elämä.

Jumala teitä kaikkia yhdessä ja jokaista erikseen siunatkoon ja varjelkoon vapaata isänmaatanne nyt ja aina!